 |
|
 |
 |
 |
 Hyvinkäälle saatiin kauan kaivattu keinonurmikenttä kesällä 2005.
|
Torikadun pallokentän ”metsän puoleinen” nurmikenttä muuttui kevään ja kesän 2005 aikana kolmannen sukupolven keinonurmikentäksi. Lämmitettävää keinonurmea odotettiin Hyvinkäälle kuin kuuta nousevaa. Hyvinkääläisen jalkapallon kannalta erittäin tärkeä päivämäärä on nyt 11.8.2005: uusi Villa Park -kenttä vihittiin silloin käyttöön.
Hyvinkääläisten jalkapalloharrastajien pitkäaikainen haave konkretisoitui merkittävästi 20.9.2004, kun Hyvinkään kaupunginvaltuusto antoi hyväksynnän keinonurmihankkeelle. Hanke meni läpi äänin 37–10 neljän edustajan äänestäessä tyhjää.
|
|
|
Ennen ratkaisevaa kokousta moni asiaa ajanut pelkäsi, että alkuvuodesta 2004 hienosti eteenpäin kaupungin päättävissä elimissä nytkähtänyt kenttähanke kaatuisi poliittiseen peliin, jota oli käyty Aseman puukoulun säilyttämisestä/purkamisesta. Hyvinkääläisen (juniori)jalkapallon kannalta on onni, ettei näin käynyt.
Lämmitettävä hiekkatekonurmi mahdollistaa sen, että HyPSin vanhemmat juniorit pääsevät harjoittelemaan ympärivuotisesti ”kilpailukykyisissä” olosuhteissa, kun taas nuoremmat juniorijoukkueet saavat lisävuoroja Wanhalta Areenalta.
Täysmittainen ulkokenttä mahdollistaa kahden ja tarvittaessa jopa kolmen joukkueen yhtäaikaisen harjoittelemisen, eli jalkapallon talviharjoituskapasiteetti ei tuplaannu vaan kasvaa 3–4-kertaiseksi.
|
|
Villa Park Oy
Hyvinkään Palloseura, HyPS-Concarit ja Hyvinkään kaupunki perustivat kaupunginvaltuuston päätöksellä Villa Park Oy:n, joka rakennutti Kankurin liikuntapuistoon eli Torikadun toisen nurmikentän paikalle lämmitettävän keinonurmikentän. Yritys myös ylläpitää ja huolehti kentästä.
Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2004 ja taloussuunnitelmassa vuosille 2005–08 hankkeeseen on investointiosassa varattu kullekin vuodelle 75 000 euroa.
Rakennushankkeen kustannusarvio oli 939 000 euroa. Osakepääomalla yhtiö keräsi 20 000 euroa, josta kaupunki merkitsi itselleen 10 000 eurolla viisi osaketta. Loppuosan osakepääomasta merkitsivät HyPS, HyPS-Concarit ja hyvinkääläiset yritykset.
|
|
|
Villa Park Oy suuntasi kaupungille 65 000 euron määräisen vaihtovelkakirjalainan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunki antaa yhtiölle korottoman, oman pääomanehtoisen pääomalainan, ja että kaupungilla on oikeus vaihtaa ko. vaihtovelkakirjalaina yhtiön osakkeisiin.
Hankkeelle haettiin Suomen Palloliiton SPL:n kautta ns. Hattrick-tukirahoitusta sekä Etelä-Suomen lääninhallitukselta ja/tai opetusministeriöltä liikuntapaikka-avustusta. Avustuksen määräksi oli noin 75 000 euroa. Loppuosa investointikustannuksista eli noin 744 000 euroa katettiin yhtiön ottamalla lainalla.
Yhtiö ei jaa osinkoa, vaan mahdollisesti kertyvä voitto käytetään tulevien investointitarpeiden rahoittamiseen.
|
|
 |
 Villa Parkin käyttötuntien täyttäminen ei tule olemaan mikään ongelma.
|
Käyttökustannusten rahoittaminen
Villa Park Oy kerää kentän käytöstä maksuja, joilla juoksevat toimintakulut, kuten lämmitys, huolto ym. rahoitetaan. HyPS ja HyPS-Concarit ovat sitoutuneet siihen, että ne huolehtivat kentän vuokrauksesta, vuokranmaksun valvonnasta sekä kentän ja sen käytön valvonnasta.
Kesällä eli 1.5.–30.9. Hyvinkään kaupunki hoitaa kenttää veloituksetta kuten pallokenttäaluetta muutenkin. Muuna aikana tarvittavasta kentän hoidosta vastaa yhtiö joko ostamalla palvelut kaupungilta tai muulta taholta. Hyvinkään kaupungilla on vastaavasti oikeus käyttää kenttää korvauksetta vuosittain peruskoulun lukukausien ajan enintään 20 tuntia viikossa.
Hyvinkään kaupunki suorittaa yhtiölle pankkilainan ja sen korkokulujen kattamista varten liikuntapaikka-avustusta seuraavien enintään 15 vuoden ajan (alkaen vuonna 2005) 76 000 euroa vuodessa.
|
|
 Kentän valaistus on hoidettu hyvin.
|
 |
Täysimittainen kenttä
Kentän rakentaminen alkoi vanhan pinnan poistamisella. Poistettava kerros oli vain puolen metrin luokkaa.
Lämmitettävä alue on 72 metriä leveä ja 111 metriä pitkä. Tähän tilaan on sovitettu kaikki säännöt täyttävä 68 x 105 -kokoinen keinonurmiareena.
Aidalla ympäröidyn keinonurmikentän laidalla on kuusi valopylvästä.
Kentän rakennustyöt alkoivat keväällä 2005. Kenttä valmistui aikataulun mukaisesti ja palveli juniorijalkapalloilijoita elokuusta 2005 alkaen.
|
|
Edullisinta junioreille
Villa Park Oy:n hinnastossa kesäaika alkaa toukokuun alussa ja päättyy lokakuun lopussa. ”Vuokrajonossa” ovat etuoikeutettuja hyvinkääläiset jalkapallon harrastajat.
Kesällä juniorien harjoitukset maksavat 15 euroa/tunti, ja sama korvaus peritään (tunnin) peleistä. Hyvinkääläisseurojen aikuisten harjoitukset maksavat niin ikään 15 e/tunti. Aikuisten pelihinta on 60 euroa (peliaika kaksi tuntia). Muilta kuin hyvinkääläisiltä harjoittelusta peritään 20 e/tunti. Ulkopaikkakuntalaisten junnupelit maksavat 20 e, aikuisten pelit 75 e.
Talvikaudella marras–huhtikuussa hyvinkääläisseurojen pelit ja harjoitukset maksavat 70 euroa/tunti, kun muiden kohdalla vastaava veloitus on 85 euroa/tunti. Kentän pakkasraja eli raja, jota kylmemmiltä vuoroilta ei peritä maksuja, on -15 astetta.
Villa Parkin käyttöön liittyvissä asioissa yhteyshenkilö on HyPSin toiminnanjohtaja Jyri Väisänen, hyps@hyps.fi – 040 504 5523.
|
|
Villa Parkin ”kentäntaulu”, harjoitusvuorot ja sijainti
Keinonurmikentän käyttäjille laaditut pelisäännöt (jotka koskevat myös vierasjoukkueita) kieltävät aidatulla kenttäalueella tupakoinnin, nuuskan käytön, purukumin syönnin sekä koirien ja muiden lemmikkieläinten pitämisen vapaana.
Villa Parkin "kentäntaulu" löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Villa Parkin talvikauden 2007/2008 harjoitusvuorokalenterin löydät pdf-tiedostona klikkaamalla tästä.
Opaskartta, jonka avulla löydät Villa Parkin ja Torikadun pallokentät, löytyy klikkaamalla tästä.
|
|
|
|
 |