KOPSE ja RaKe juhlivat futsalturnauksissa
HyPSin turnausvuoden 2008 avanneet turnaukset pelattiin Vehkojan koulun liikuntahallissa viikonvaihteessa 9.–10.2. Ohjelmassa oli kaksi erillistä E97-poikien futsalturnausta. Lauantaina pelatun yhdeksän joukkueen turnauksen voitti Korson Palloseuran Hurrikaanit. Sunnuntaina pelatun kahdeksan joukkueen turnauksen vei nimiinsä Rajamäen Kehitys.
Hyvinkään Palloseuran turnausvuoden 2008 avanneessa futsalturnauksessa pelattiin lauantaina kolmessa kolmen joukkueen lohkossa alkusarjat. Lohkojen voittajat pelasivat sijoista 1–3, lohkojen kakkoset sijoista 4–6 ja lohkojen kolmoset sijoista 7–9.
Sunnuntain turnauksessa joukkueet pelasivat kahteen lohkoon jaettuina yksinkertaiset sarjat. Lohkojen voittajat pelasivat sijoitusottelun sijoista 1–2, kakkoset sijoista 3–4, kolmoset sijoista 5–6 ja neloset sijoista 7–8.
Hurrikaani pyöri, HyPS Chelsea hopealle
Lauantaina turnausta hallitsi Korson Palloseuran Hurrikaanit, joka voitti kaikki neljä otteluaan maalierolla 38–3. Teknillinen vantaalaisryhmä on osallistunut talvikaudella futsalsarjaan, joka näkyi sen esityksissä pelivarmuutena.
Toiseksi sijoittui myös hyvän turnauksen pelannut HyPSin Chelsea-joukkue. Kolmas oli Riihimäen Nappulaseuran Real.
HyPS Chelseassa pelasivat Emil Kalmari, Kim Katainen, Leevi Kauhanen, Miikka Kivelä, Juho Multanen, Panu Pirttinen, Julius Rimpiläinen ja Pasi Vuotovesi. Tsempparipelaajana palkittiin Juho Multanen. Joukkueen valmentajana toimi Tomi Kivelä.
Neljänneksi sijoittuneen HyPS Arsenalin tsempparipelaaja oli Ossi Mikkonen, viidenneksi sijoittuneen HyPS Boltonin Eero Rantamäki.
HyPS ManU hopealle
Sunnuntaina tasaisten lohkojen voittajiksi selvisivät Rajamäen Kehitys ja HyPS ManU. Niiden välisessä finaalissa teki RaKe alkuvaiheessa avausmaalin. Se riitti myös turnausvoittoon, sillä kotijoukkue ei onnistunut toimittamaan palloa rajamäkeläisten verkkoon.
Tasaiseksi muodostui myös pronssiottelu HyPS Fulhamin ja HyPS Tottenhamin välillä: varsinainen peliaika päättyi 2–2. Voittaja ratkaistiin rangaistuspotkukilpailulla, jonka HyPS Tottenham voitti 2–1.
Rajamäen Kehityksen mestarijoukkueessa pelasivat Jani Kettula, Markus Laihanen, Oskari Vuori, Eemeli Sotikov, Toni Karppinen, Teemu Akkanen, Jesse Lahti, Antti Simberg ja Aleksi Halttunen. Tsempparipelaajana palkittiin Jani Kettula.
Hopeajoukkue HyPS ManUn muodostivat Ossi Halonen, Niklas Helin, Juuso Hirvonen, Henry Kallela, Tapani Kalliokoski, Julius Merikari, Aleksi Pelt, Tuomas Salo ja Valtteri Wuorio. Tsempparipelaajan palkinnon sai Valtteri Wuorio. Joukkueen valmentajana toimi Pasi Sutelainen.
Kolmanneksi sijoittuneessa HyPS Tottenhamissa pelasivat Lari Eronen, Oskari Holopainen, Emil Kalmari, Leevi Kauhanen, Miikka Kivelä, Toni Lindfors, Eero Rantamäki, Juho Rydberg, Samuli Turpeinen ja Eemeli Vastamäki. Joukkueen tsempparipelaaja oli Emil Kalmari ja valmentaja Tomi Kivelä.
Neljänneksi sijoittuneen HyPS Fulhaminen tsempparipelaaja oli Matias Yritys, kuudenneksi sijoittuneen HyPS Liverpoolin Atte Tammi.
|