 |
 Historian kaksi ensimmäistä Gatorade-turnausta on pelattu Perttulan nurmilla helteisessä säässä.
|
Gatorade-turnaus 2008: RiNS ja Honka turnausvoittajia
Perttulan kentällä pelattiin viikonvaihteessa 7.–8. kesäkuuta F8–E11-poikien Gatorade-turnaus. Helteisessä säässä toteutettuun tapahtumaan osallistui 52 joukkuetta, joten pallon perässä kirmasi runsaat 700 nappulaikäistä pelaajaa.
E11- ja E10-kilpailuluokkiin osallistui kumpaankin 16 joukkuetta. Joukkueet pelasivat lauantaina neljään lohkoon jaettuina alkusarjat. Joukkueet ottelivat myös sunnuntaina alkusarjan sijoitusten perusteella neljässä lohkossa loppusijoituksista.
HyPS vanhimmassa ikäluokassa pronssille
E11-ikäluokassa selvisivät mitalisijoista pelaamaan HyPS Chelsea, Hämeenlinnan Jalkapalloseura, Itä-Hakkilan Kilpa Kingit ja Riihimäen Nappulaseura.
Tasaisen sarjan voitti RiNS kuudella pisteellä. Toiseksi sijoittui Itä-Hakkila viidellä pisteellä, josta kolmanneksi sijoittunut HyPS Chelsea jäi pisteen. Neljänneksi sijoittunut HJS onnistui hankkimaan vain pisteen.
HyPS ManU sijoittui kärjen taakse viidenneksi, HyPS Liverpool yhdeksänneksi ja HyPS Arsenal sijalle 11.
Mestarit ja pronssimitalistit
Riihimäen Nappulaseuran mestarijoukkueessa pelasivat Juho Arola, Sami Ahtinen, Paavo Ahola, Kasimir Arminen, Anton Eloranta, Eemeli Hannikainen, Ville Heikkilä, Eelis Juonela, Joni Lahtinen, Juho Liikanen, Artturi Rantala, Eetu Selesniemi, Lassi Siitonen ja Teemu Tiainen.
Joukkueen tsempparipelaajana palkittiin Kasimir Arminen.
Joukkueen valmentajina toimivat Arto Ahola ja Jouni Liikanen, huoltajana Jori Ahtinen ja joukkueenjohtajana Timo Hannikainen.
E11-poikien ikäluokassa kolmanneksi pelanneen HyPS Chelsean muodostivat Gatorade-turnauksessa Henri Heimo, Leevi Kauhanen, Julius Merikari, Arto Meriläinen, Eetu Naamanka, Arttu Paananen, Panu Pirttinen, Tuomas Salo, Joonas Suominen, Markus Wirtanen ja Santtu Wuolanko. Joukkueen valmentaja on Harri Heimo, apuvalmentaja Mika Eronen ja joukkueenjohtaja Juha Kalmari.
Honka mestariksi ilman pistemenetyksiä
E10-poikien kilpailuluokka oli espoolaisjoukkueiden juhlaa. Honka pelasi turnausykköseksi voittamalla niin alkusarjan kuin sunnuntain sijoitusottelut ilman pistemenetyksiä.
Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat myös espoolaisen FC Kasiysi Pallosalamat ja Pallopantterit.
Turnauksen nelonen Kellokosken Alku Pantterit jäi sunnuntaina ilman pisteitä. HyPSin joukkueista onnistui parhaiten HyPS Torino, joka sijoittui kahdeksanneksi.
Nuoremmat ilman sijoituksia
F9- ja F8-ikäluokissa joukkueet pelasivat kumpanakin päivänä kolme ottelua, joiden tulokset kirjattiin, mutta tulosten perusteella ei laadittu sarjataulukoita.
Kaikki pelaajat saivat turnausdiplomin lisäksi myös mitalin. Samoin kaikista joukkueesta palkittiin yksi pelaaja tsempparipalkinnolla. Lisäksi jokaisessa ottelussa annettiin kummankin joukkueen yhdelle pelaajalle vihreä kortti. Kortin saaneiden kesken arvotaan Palloliitossa kuukausittain palkinto.
Turnauksen eri ikäluokkien tulokset löydät yläpuolella olevien linkkien kautta.
HyPS-joukkueiden tsempparipelaajat
|
E11-pojat |
|
|
|
E10-pojat |
|
|
|
HyPS Arsenal |
|
Jari-Pekka Lievonen |
|
HyPS Juventus |
|
Christian Confalone |
|
HyPS Chelsea |
|
Arto Meriläinen |
|
HyPS Milan |
|
Karel Tarto |
|
HyPS Liverpool |
|
Antti Kulmala |
|
HyPS Torino |
|
Miki Leppäniva |
|
HyPS ManU |
|
Henri Mustonen |
|
|
|
|
|
F9-pojat |
|
|
|
F8-pojat |
|
|
|
HyPS Botafogo |
|
Juhani Kettunen |
|
HyPS Hull |
|
Roope Eloranta |
|
HyPS Parana |
|
Benjami Saarinen |
|
HyPS Plymouth |
|
Esa Palomäki |
|
HyPS Serrano |
|
Väinö Nokkala |
|
HyPS Preston |
|
Ville Valtonen |
|
|
|
|
|
HyPS QPR |
|
Jani-Pekka Raita |
E11-poikien loppusijoitukset
|
|
E11-juniorit |
|
|
|
E10-juniorit |
| 1. |
|
Riihimäen Nappulaseura |
|
1. |
|
FC Honka Tapiola |
| 2. |
|
Itä-Hakkilan Kilpa Kingit |
|
2. |
|
FC Kasiysi Pallosalamat |
| 3. |
|
HyPS Chelsea |
|
3. |
|
FC Kasiysi Pallopantterit |
| 4. |
|
Hämeenlinnan Jalkapalloseura |
|
4. |
|
Kellokosken Alku Pantterit |
| 5. |
|
HyPS ManU |
|
5. |
|
Hakunilan Riento |
| 6. |
|
Haukilahden Pallo Jaguaarit |
|
6. |
|
JoKi Haka |
| 7. |
|
SAPA |
|
7. |
|
JoKi HJK |
| 8. |
|
FC Kontu Pallosalamat Valkoiset |
|
8. |
|
HyPS Torino |
| 9. |
|
HyPS Liverpool |
|
9. |
|
Pohjois-Espoon Ponsi Tiikerit |
| 10. |
|
FC Kontu Pallosalamat Siniset |
|
10. |
|
Riihimäen Nappulaseura Vihreä |
| 11. |
|
HyPS Arsenal |
|
11. |
|
Riihimäen Nappulaseura Sininen |
| 12. |
|
FC Honka Rocks |
|
12. |
|
Kellokosken Alku Tiikerit |
| 13. |
|
Pitäjänmäen Tarmo |
|
13. |
|
Esbo Bollklubben Fire |
| 14. |
|
Helsingin Jalkapalloklubi Laajasalo |
|
14. |
|
HyPS Juventus |
| 15. |
|
Itä-Hakkilan Kilpa Kanuunat |
|
15. |
|
Janakkalan Pallo |
| 16. |
|
JoKi |
|
16. |
|
HyPS Milan |
|