 |
 HyPS T90 syksyllä 2006. Eturivi vasemmalta: Riikka Tarvonen, Anu Seppä, Riikka Virtanen, Heli Rontu, Tanja Niinivirta, Sanna Nyman ja Anni Nyman. Takarivi vasemmalta: Mahshoz Nassiri, valmentaja Jukka Nyman, Suvi Wallgren, valmentaja Rauno Leinonen, Annika Tikkanen, Saara Tereska, Kati Salminen, Tanja Laurila, joukkueenjohtaja Asko Niinivirta ja Aino Kari. Kuvasta puuttuvat pelaajista Greta-Sofia Kallio ja Tessa Toijanen ja huoltaja Leena Tikkanen. (kuva Pekka Virtanen)
|
HyPS T90 - HyPSin "pitkäikäisin" aluesarjajoukkue
Hyvinkään Pallosuran T90-joukkue harjoitteli ja pelasi yhdessä vuosia, sillä joukkueen toiminta lähti aikoinaan liikkeelle Euroliigasta. Suomen Palloliiton Helsingin ja Uudenmaan piirien yhteisessä aluesarjassa T90 pelasi putkeen kaksi vuotta, ennen kuin se putosi syksyksi yhdeksi kaudeksi ykkössarjaan. HyPS T90 jäi syksyllä 2005 nousulohkossa kakkoseksi samalla piste- ja maalimäärällä aluesarjanousijan kanssa, mutta kevääksi 2006 joukkue pääsi kuitenkin ikäluokkansa kovimpaan sarjaan. Kesä 2006 olikin HyPS T90:n paras aluesarjakausi, vaikka joukkue hyytyikin kalkkiviivoilla pois mitaleilta.
HyPS T90 saavutti vuonna 2002 ensimmäisellä piirisarjakaudellaan Suomen Palloliiton Uudenmaan piirin sarjassa pronssia – mestaruuden Tuula Piiroisen ja Ari Laurilan valmentama joukkue hävisi yhdellä maalilla. Kaudella 2003 HyPS T90 pyrki tietysti parantamaan sijoitustaan parilla pykälällä.
Ensimmäisellä aluesarjakaudella seitsemäs sija
Vuonna 2003 SPL:n Uudenmaan ja Helsingin piirien T90-sarjoissa joukkueet saivat itse päättää, millä sarjatasolla (valio-, perus- vai harrastesarja) ne halusivat kevätkierroksella pelata. HyPS T90 ilmoittautui silloin oman ikäluokkansa valiosarjaan.
Koska valiosarjaan ilmoittautui 90-ikäluokan 29 joukkueesta peräti 17, sarja jaettiin kahteen lohkoon. Jo ennen kevätkauden alkua oli selvää, että molemmissa lohkoissa tulisi sekä tasaisia että vähemmän tasaisia otteluita.
HyPS saavutti kahdeksan joukkueen valiosarjalohkossa kevätkaudella 2003 neljällä voitolla, yhdellä tasapelillä ja kahdella tappiolla Vantaan Jalkapalloseura VJS:n ja espoolaisen Kasiysin jälkeen kolmannen sijan ja selvitti näin tiensä oman ikäluokkansa aluesarjaan.
Kymmenen joukkueen aluesarjassa HyPS pelasi tasaisia otteluita (maalisuhde kauden päätyttyä 20–23), mutta koki liian monta niukkaa tappiota yltääkseen aluemestaruusmitaleille.
VJS, jolle HyPS hävisi 2–1, voitti 90-ikäluokan ensimmäisen aluemestaruuden. FC Kontu oli sarjassa selvä kakkonen. HyPSin etupuolelle selvisivät myös Kasiysi, Tikkurilan Palloseura TiPS, Puistolan Urheilijat PuiU ja vantaalainen Team VanPa.
Aluesarjassa keväällä 2004 neljäs
Kevätkaudella 2004 T90-ikäluokan aluesarjassa jatkoivat syyskauden 2003 kahdeksan parasta joukkuetta (edellä kerrottujen lisäksi Lahden Kuusysi) ja sarjatason nousseet Järvenpään Palloseura JäPS ja Mäntsälän Urheilijat MU.
HyPS T90 pelasi kevätkaudella 2004 aluesarjassa hyvin: joukkue sijoittui viidellä voitolla, kahdella tasapelillä ja kahdella tappiolla VJS:n, PuiU:n ja FC Kontun jälkeen neljänneksi, ja oli näin mukana syyskierroksella, kun kymmenen joukkuetta ratkoi Etelä-Suomen T90-ikäluokan aluemestaruusmitalien kohtalon.
HyPSin, VJS:n, PuiU:n ja FC Kontun lisäksi sarjapaikkansa säilyttivät keväällä Team VanPa, Kasiysi, TiPS ja MU. Kuusysin ja JäPSin tilalle aluesarjaan nousivat Kirkkonummen ACK ja HJK -91.
Hyvinkääläistytöt lähtivät aluesarjan syksyn 2004 mitalipeleihin sillä realistisella ajatuksella, että yhdeksän ottelun jälkeen sijoitus olisi kevään tapaan neljän parhaan joukossa. Vaikka pelattiin mitaleista, kaikille 21 pelaajalle oli luvassa vähintään 20 minuuttia peliaikaa 2x35 minuutin otteluissa.
HyPS T90 ei onnistunut mitalipeleissä yhtä hyvin kuin kevään otteluissa, ja tuloksena oli kolmen voiton, yhden tasapelin ja viiden tappion jälkeen sarjan seitsemäs sija. Aluesarjan kolmen kärki erottui omaksi ryhmäkseen: FC Kontu voitti mestaruuden 24 pisteellä, VJS keräsi 22 ja Puistola 20 pistettä. HyPSin etupuolelle sijoittuivat myös HJK-91 (13), TiPS (11) ja ACK (11). Kasiusi ja Mäntsälä putosivat ykkössarjaan.
Kahdessa sarjassa syksyllä 2005
Kevätkaudella 2005 HyPS pelasi aluesarjassa hyvin, mutta joukkueen kohtaloksi koituivat puuttumaan jääneet maalit. HyPS hallitsi melkoista osaa kevään otteluista varsinkin avausjaksolla, mutta tärkeä avausmaali jäi yleensä tulematta.
ACK:n, Team VanPan ja HJK:n kanssa pelatut tasapelit eivät riittäneet pitämään joukkuetta aluesarjassa, mistä kevätkauden jälkeen putosi kolme joukkuetta ykkössarjaan. Yhdeksänneksi sijoittuneen HyPSin lisäksi syyskaudella 2005 kahteen lohkoon jaetusta ykkössarjasta hakivat vauhtia TiPS ja ACK.
HyPS T90:n selkeä tavoite oli nousta takaisin huippukovaan aluesarjaan kevääksi 2006. HyPS T90 ja niin ikään aluesarjasta kevään jälkeen pudonnut Tikkurila Palloseura olivat vahvimmat ennakkosuosikit siinä ykkössarjalohkossa, jossa niiden lisäksi pelasivat HyPS T90 Girls, Jokelan Kisa JoKi, Riihimäen Ilves, Helsingin Palloseura HPS ja PuiU.
HyPSin epäonneksi kaksi kolmesta aluesarjasta pudonneesta joukkueesta laitettiin samaan ykkössarjalohkoon. Keväällä aluesarjassa jumboksi jäänyt ACK pääsi yksin toiseen lohkoon. Kirkkonummi hävisi syksyn kuudesta ottelustaan peräti kaksi, mutta toisessa lohkossa vain yhdellä tappiolla pelanneista ex-aluesarjalaisista vain toinen voitti lohkonsa.
HyPS T90 voitti ”uransa” ensimmäisellä ykkössarjakaudella kaikki muut vastustajansa paitsi TiPSin. Pitkään näytti siltä, että lohkovoitto ratkaistaisiin HyPSin, JoKIlle hävinneen TiPSin ja JoKin kesken, mutta HyPSin harmiksi JoKi meni pelaamaan tasan lohkon jumboksi jääneen PuiU:n kanssa.
Selvät voitotkaan eivät riittäneet varmistamaan HyPS T90:n nousua, sillä TiPS ja HyPS päätyivät tasapisteisiin. Sillä, että molempien joukkueiden maalisuhde oli 19–4, ei ollut vaikutusta loppusijoituksiin, sillä keskinäinen ottelu ratkaisi joukkueiden järjestyksen.
Koska T90:n ykkössarjassa oli vain kuusi ottelua, T90:n maalivahti ja puolentusinaa kenttäpelaajaa olivat runkoryhmänä, kun HyPS T89 pelasi ensimmäisen aluesarjakautensa. Jo keväällä Ysikympit olivat avittamassa vuotta vanhempia hypsiläisiä.
Myös kaksi T90-joukkueen pelaajaa oli mukana HyPSin naisten edustusjoukkueen päätösottelussa, missä HyPS hankki tasapelillä syksyn ensimmäisen sarjapisteensä.
Keväällä 2006 kakkoseksi
HyPS T89 säilytti aluesarjapaikkansa, mutta tästä ei ollut hyötyä T90:lle, sillä 1989 syntyneet siirtyivät jatkossa erilaiseen sarjasysteemiin. HyPS T90:n kevään 2006 sarjapaikaksi tuli lopulta aluesarja, olihan joukkue selvästi paras niistä syyskaudella 2005 ykkössarjassa pelanneista joukkueista, joka ei silloin noussut.
HyPSin B16-tyttöjen ykkösjoukkue pelasikin kesällä 2006 sijoituksellisesti pitkän mitalisarjahistoriansa parhaan kauden, mutta valitettavasti joukkue hyytyi aluesarjan päätöskierroksilla sen verran pahasti, että se putosi kalkkiviivoilla mitalisijojen ulkopuolelle neljänneksi.
Rauno Leinosen ja Jukka Nymanin valmennuksessa harjoitellut HyPS kärsi kevätkaudella tutusta ongelmastaan: peliä hallittiin, mutta maalinteko ei luonnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.
Tämä tuli konkreettisesti esiin heti kauden avanneessa – tosin poikkeusolosuhteissa eli Laaksolahden nopeapintaisessa hallissa – pelatussa avausottelussa. Kasiysin 91-joukkue voitti HyPSin hallinnasta huolimatta pelin 2–1. Espoolaiset pelasivat lopulta kuuden joukkueen sarjassa ykköseksi neljällä voitolla ja yhdellä tasapelillä.
HyPS hävisi Tikkurilassa TiPSille niin ikään 1–2. Tähän joukkueen tappiot jäivätkin, ja sen kolme voittoa olivat hienoja: HJK-juniorit kaatui 3–0, Espoon EBK 5–0 ja Järvenpään Palloseura 4–1.
HyPS T90 saavutti keväällä 2006 oman ikäluokkansa aluesarjassa toistaiseksi parhaan sijoituksensa: kaikki pelaa -periaatteella pelaava joukkue oli Kasiysin jälkeen sarjassa toinen. Kahden kärkijoukkueen lisäksi B16-tyttöjuniorien aluesarjan mitalipeleihin selvisivät EBK ja TiPS sekä ykkössarjasta nousseet Nummelan Palloseura, FC Kuusysi T91, Malmin Palloseura MPS ja vantaalainen Team VanPa.
Menestyskäyrä kääntyi syksyllä 2006 laskuun
Aluesarjan mitalisuosikkeihin lukeutunut HyPS aloitti syksyn hienosti kolmella voitolla: NuPS kaatui 4–1, Team VanPa 3–1 ja keväällä sarjan voittanut Kasiysi 3–0. Voittoputki kuitenkin katkesi yllättäen ja joukkueen kurssi kääntyi laskuun. Lopulta sarjassa pronssille sijoittunut Lahden FC Kuusysi nousi kotonaan 0–2-tappiosta 6–2-voittoon, ja seuraavaksi mestariksi pelannut TiPS löi HyPSin liukkaalla Torikadun nurmella 2–1. TiPS-tappio tiesi mestaruuden karkaamista, mutta muut mitalisijat olivat vielä HyPSin saavutettavissa.
T90 menetti otteen myös B16-sarjan hopeaan pelaamalla täysin hallinnassaan olleessa ottelussa tasan EBK:n kanssa. 2–2-tulos oli sarjassa ennen HyPS-ottelua vain yhden tasuripisteen saaneelle Espoolle voitto, ottelua tauolla jo 2–0 johtaneelle HyPSille tappio. Espoossa tapahtuneen pistejaon jälkeen HyPS oli käytännössä jo ulkona mitaleilta.
Kauden päätösottelussaan HyPS kohtasi MPS:n, joka oli jo varma hopeamitalisti. Kotijoukkue hallitsi hienokseltaan peliä, ja taukoa vietettiin HyPSin 1–0-johdossa. Toisen 40-minuuttisen aluksi MPS sai HyPSin rangaistusalueen tuntumasta vapaapotkun, jonka se sai maalikehyksiä hyödyntäen HyPSin maaliin.
Koska Kuusysi voitti päätösottelunsa, HyPS ei olisi edes MPS-voitolla yltänyt aluesarjassa mitaleille. Keväällä aluesarjan voittanut Kasiysi jäi sarjassa viidenneksi.
HyPS T90:ssä pelasivat kauden 2006 aikana Greta-Sofia Kallio, Aino Kari, Henna Laurila, Tanja Laurila, Mahshoz Nassiri, Taina Niinivirta, Anni Nyman, Sanna Nyman, Heli Rontu, Jonna Sahlberg, Kati Salminen, Saara-Maria Tereska, Annika Tikkanen, Tessa Toijanen, Riikka Virtanen ja Suvi Wallgren. Joukkueen vakiokokoonpanoon kuuluvat myös T91-joukkueesta Karoliina Kallioinen ja Anu Seppä.
Valmentajakaksikon Rauno Leinonen – Jukka Nyman apuna joukkueen pyörittämisessä olivat joukkueenjohtaja Asko Niinivirta, huoltaja Leena Tikkanen ja rahastonhoitaja Mervi Näveri.
Futisleiri Bulgariassa
HyPS T90 ei tyytynyt kaudella 2006 harjoittelemaan ja pelaamaan vain kotimaassa: joukkue aloitti kesäloman leireilemällä viikon Bulgariassa. Kesäkuun alussa T90:n ”koti” oli Albenassa, joka sijaitsee Mustanmeren rannalla noin 30 km:n päässä Varnasta.
Helteisen leiriviikon aikana tytöt harjoittelivat aamupäivisin Albenan hyväkuntoisella stadionilla matkanjärjestäjän edustajana mukana olleen valmentaja Tapio Virolaisen johdolla. Stadion olisi ollut päivittäin muulloinkin tyttöjen käytössä, mutta helteellä harjoittelu rajattiin aamupäivän tunteihin. Ulkopuolinen valmentaja pystyi varmasti antamaan pelaajille hyödyllisiä vinkkejä, ja ehkä leirin antia oli osaltaan se, että kevätkausi oli joukkueen tähänastisen aluesarjahistorian paras.
Bulgariassa tytöt elivät täysihoidossa, ja viikko oli kaikin puolin onnistunut. Jalkapallon parissa tapahtunut puuhailu päättyi ystävyysotteluun paikallista poikajuniorijoukkuetta vastaan – Bulgariassa tyttöjalkapallo on sillä tasolla, etteivät matkanjärjestäjät nähneet järkeväksi pelata nais- tai tyttöporukkaa vastaan.
Tytöt ”antoivat” taitavasti pystysyötöillä peliä rakentaneen FC Kaliakran voittaa ottelun 7–1.
Pelaajat ja taustajoukot naisjoukkueisiin
Kauden 2006 jälkeen HyPS T90:n pelaajat ja joukkueen taistalla toimineet henkilöt siirtyivät HyPSin naisjoukkueisiin.
Teksti Pekka Virtanen
|