Etusivu
Euroliigan syksy
HyPSin yhteystiedot
Miesten edustus
Naisten edustus
HyPSin historia
HyPSin uutisia
HyPSin turnaukset
Lämmitettävä keinonurmikenttä
Villa Parkin ottelukalenteri
Jalkapallohalli Wanha Areena
Karttalinkit
Seurakäsikirja
Kirpputori
Kyky- ja taitokoulut
Tapahtumakalenteri
Palaute
 Edustusjoukkueen tilastot 2006

Mikko Lindström maalaa.
Mikko Lindström (n:o 11) oli HyPSin tehomies kaudella 2006.

HyPSin tehopörssi:
Mikko Lindströmille
kiinnitys kiertopalkintoon

HyPSin edustusjoukkueen tehopörssiin huomioidaan sarjaotteluissa ja Suomen Cupin otteluissa tehdyt maalit ja maaliin johtaneet syötöt, joiden summasta muodostuu tehopisteiden määrä.

Kaudella 2006 tehopörssin kärkeen nousi Mikko Lindström kuudesta maalista ja 11 syötöstä kertyneillä 17 pisteellä. Kärkipaikalla Mikko oli jo kolmannen kerran – edelliset kerrat olivat kausilla 1997 ja 1998. Mikko on lukeutunut myös viime vuosina HyPSin tehopörssin kärkipäähän. Hänen pistemääränsä on kuitenkin yleensä ollut alle kymmenen – poikkeuksena kausi 2000, jolloin se oli 12.

Mikko antoi joukkueesta eniten maaliin johtaneita syöttöjä. Peter Sampo ja Jukka-Pekka Tuomenoja olivat puolestaan yhdeksällä tekemällään maalilla joukkueen onnistuneimmat viimeistelijät. Tarkka summaaja huomaa, että yksi HyPSin kauden 2006 maaleista puuttuu: sen teki epäonnekseen Kingsin pelaaja syyskierroksen ottelussa.

Mikko sai ensimmäisen kiinnityksen nyt neljättä kautta kilpailtavana olleeseen, kolmella kiinnityksellä pelaajan omaksi siirtyvään kiertopalkintoon. Kauden 2006 tilastoon kirjautui 15 nimeä.

HyPSin edustusjoukkueen kauden 2006 tehopörssi:

sija  maalit + syötöt   yhteensä
1. Mikko Lindström

6 + 11

17

2. Peter Sampo

9 + 6

15

3. Olli Riikonen

8 + 6

14

4. Jukka-Pekka Tuomenoja

9 + 2

11

5. Jukka Lottonen

7 + 1

8

6.

Herman Haavisto

4 + 1

5

7.

Jarno Järvinen

2 + 3

5

8. Risto Lätti

2 + 2

4

9. Miikka Hurme

1 + 3

4

10. Sami Ovaska

1 + 2

3

Ville Karlsson

1 + 2

3

12. Kalle Helin

2 + 0

2

13. Juho Pasma

1 + 1

2

14.

Timo Etelämäki

1 + 0

1

15. Ilkka Laiho

0 + 1

1

Olli Riikonen
Olli Riikonen pelasi kaudella 2006 yhtä vaille täydet peliminuutit.

Olli Riikonen pelasi kaikki ottelut

HyPSin edustusjoukkue pelasi kaudella 2006 ottelupörssissä huomioitavia Kakkosen otteluita 26 kappaletta ja kaksi Suomen Cupin peliä. Sarjaottelujen määrä on aikaisempia vuosia suurempi, koska Kakkosessa pelattiin ensimmäisen kerran kolmessa 14 joukkueen lohkossa aikaisemman neljässä 12 joukkueen lohkossa pelatun sarjan sijasta.

Kauden aikana pelasi edustusjoukkueen ottelupörssissä huomioitavia pelejä 25 pelaajaa, joka on viime vuosien pienimpiä määriä. Olli Riikonen esiintyi ainoana kokoonpanossa jokaisessa ottelussa pelaten yhtä minuuttia vaille täyden ajan.

Lähes samaan ylsivät myös yhtä peliä vähemmän pelanneet Jarno Järvinen ja Jukka Lottonen.  Oman seuran kasvateista pelasivat ensimmäiset ottelunsa edustusjoukkueessa Miikka Hurme, Risto Lätti, Matti Leino ja Xevdet Zeqiri.

HyPSin edustusjoukkueen kauden 2006 ottelupörssi:

sija ottelut    

minuutit

    min/ottelu
1. Olli Riikonen 28 2 519 90
2. Jarno Järvinen 27 2 430 90
3. Jukka Lottonen 27 2 430 90
4. Mikko Lindström 25 2 145 86
5. Peter Sampo 25 2 237 89
6. Kalle Helin 24 1 891 79
7. Petri Haapsaari 23 1 937 84
8. Ville Karlsson 23 1 700 74
9. Jukka-Pekka Tuomenoja 22 1 714 78
10. Miikka Hurme  22 1 424 65
11. Timo Etelämäki 18 1 594 89
12. Herman Haavisto 17 518 30
13. Vahur Vahtramäe 16 1 325 83
14. Sami Ovaska 14 1 178 84
15. Juho Pasma 13 587 45
16. Risto Lätti 12 496 41
17. Erkki Palokangas 10 336 34
18. Petri Tuomela 8 630 79
19. Ilkka Laiho 6 100 17
20. Ville Karimies 5 94 19
21. Miikka Bäckman 2 144 72
22. Pasi Pullinen 2 125 63
23. Matti Leino 1 3 3
24. Toni Jouttunpää 1 51 51
25. Xevdet Zegiri 1 11 11

Riikonen maalaa
Olli Riikonen tekemässä HyPSille maalia.

Olli Riikonen voitti A-lohkon veikkauspörssin

Kesän aikana jaettiin jokaisessa Kakkosen ottelussa Veikkauksen pisteitä kolmelle pelaajalle niin, että paikallinen raati määritti kolmen, kahden ja yhden pisteen saajat. Lisäksi ko. pelaajat saivat muistoksi Veikkauksen kultaisen, hopeisen tai pronssisen mitalin.

A-lohkossa HyPSin Olli Riikonen hankki 26 pistettä eli keskimäärin pisteen/ottelu, joka oikeutti hänet pörssin kärkisijaan. Toiseksi eniten pisteitä (21 kpl) sai Kuusankosken Niko Nakari. Warkaus JK:n brassi de Cavalho Andre oli 19 pisteellä kolmas.

Pörssin sijalle 14 sijoittuivat 13 pisteellä Jukka Lottonen ja Peter Sampo. Kaikkiaan 16 hypsiläistä sai kaudella 2006 aikana veikkauspörssin pisteitä.

Sami Ovaska
Sami Ovaska.

Sami Ovaskalle pronssinen pelaajamerkki

HyPSin edustusjoukkueen pelaajat huomioidaan pelattujen sarjaotteluiden ja Suomen Cupin otteluiden mukaan kulta-, hopea- ja pronssimerkillä. Kultamerkkiin oikeutta 250, hopeiseen 200 ja pronssiin 150 ottelua.

Kaudella 2006 nousi uudeksi pronssimerkin saajaksi Sami Ovaska, jonka  ottelumäärä kasvoi 153:een. Luku olisi voinut kasvaa 14 ottelua suuremmaksi, ellei Samin jalka olisi katkennut kevätkierroksen viimeistä edellisellä kierroksella. Sen seurauksena Samilta jäi loppukausi pelaamatta.

Ensimmäisen kerran Sami esiintyi hyPSin edustusjoukkueessa 1997.  Ikää miehellä on mittarissa 27, joten hänellä on hyvät mahdollisuudet lisätä ottelumääräänsä vielä paljon.

 
 © 2003 Hyvinkään Palloseura HyPS SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu