|
Hyvinkään Palloseuran naisjoukkue pelasi naisten mestaruussarjassa kahteen otteeseen 80- ja 90-luvuilla. Kauden 2007 päätteeksi HyPSin naisten edustusjoukkue nosti itsensä 15 vuoden tauon jälkeen valtakunnalliseen sarjaan.
HyPSin naisten edustusjoukkueen ja B-tyttöjen yhteinen harjoitusrinki koostuu noin 30 pelaajasta. B-tytöt ovat syntyneet vuosina 1990–93.
Naiset edustusjoukkueen rungon muodostavat jo kaksi sarjanousua tekemässä olleet Ulla Friman (B-juniori), Kaisa Kiventöyry, Aino Laakso, Sari Lapiolahti, Taru Paavola, Jenni Rauhala, Anu Seppä (B), Outi Vanhala ja Riikka Virtanen (B) sekä viime kauden loppupuolelle joukkueeseen lisävahvuutta tuoneet B-tytöt Karoliina Kallioinen, Noora Karjalainen ja Kaisu Pullinen. Uusina B-junioreina paikkansa edustusjoukkueessa ovat lunastanut Tanja Nousiainen ja Emmi Salminen.
HyPS sai ennen sarjakauden alkua riveihinsä kaksi todella kovaa vahvistusta eli HyPS-lähtöisen maalivahdin Milla Junnin ja keskikenttäpelaaja Tiina Monosen.
Milla Junni kotiutui Yhdysvalloista, missä hän harjoitteli ja pelasi urheilustipendiaattina jalkapalloa. Nuorten alue- ja maajoukkueissa pelannut Milla halusi Tennesseen Chattanoogassa viettämänsä kauden jälkeen pelata kotikaupunkinsa joukkueessa. Milla siirtyi HyPSiin Tikkurilan Palloseuran liigajoukkueesta, joten HyPSillä on varmasti Kakkosen kovin maalivahti.
Tiina Monosen päälaji on ringette, mutta kesät kovakuntoinen urheilijatar on pelannut jalkapalloa. Malmin Palloseura on Tiinan aikana pelannut sekä SM-tasolla että nyt pari viimeistä kautta Ykkösessä. HyPSin keskikentälle Tiina tuo liikettä ja kovuutta, ja hänen myötään nuoreen hyvinkääläis-riihimäkeläiseen joukkueeseen tuli myös lisää maalinteko-osaamista.
Joukkueen valmennuksesta vastaavat entiseen tapaan Ari Laurila ja Jani Karhu.
|